Kyvohiihdon koronaohjeistus hiihtokisojen ajaksi

 

Terveysturvallisuus on kisojen aikana yhteinen asia, joten pyydämme jokaista osallistujaa perehtymään tarkasti ohjeisiin sekä noudattamaan niitä koko tapahtuman ajan. Noudatamme toiminnassamme THL:n, Hiihtoliiton sekä Aluehallintoviranomaisten laatimia ohjeita liittyen terveysturvalliseen kisojen järjestämiseen. Muutoksia voi tulla lyhyellä varoitusajalla, joten seuraathan aktiivisesti osoitetta www.kyvohiihto.com sekä kyvohiihdon sosiaalisen median kanavia.

 

Kaikki tapahtumapaikalle saapuvat sitoutuvat noudattamaan seuraavia ohjeita:

➢ Kilpailualueelle tullaan vain täysin terveenä. Tämä koskee sekä kilpailijaa että huoltajaa. Koronaviruksen tyypillisimmät oireet ovat yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet, haju- ja makuaistin menetys sekä päänsärky. Mikäli sinulla on mitään näistä oireista, on kilpailu jätettävä väliin.

➢ Kilpailualueella käytetään maksia ja huomioidaan turvavälit. Vain urheilijat on vapautettu maskin käytöstä lämmittelyn ja kilpailu aikana.

➢ Kisoissa kaikki toimitsijat käyttävät maskia ja pyrkivät huomioimaan turvavälit kilpailijoihin mahdollisuuksien mukaan.

➢ Kilpailuihin ei oteta yleisöä

➢ Kilpailuihin saa tulla vain yksi välttämätön huoltaja alle 18-vuotiaille hiihtäjille. Tätä vanhemmille ei mielellään huoltajaa paikalle ollenkaan.

➢ Kisoissa ei ole käytössä sisätiloja ollenkaan. WC-tilat ovat käytössä vain Ylipään nuorisoseuran pihassa punaisessa huoltorakennuksessa.

➢ Kilpailupaikalla ei ole mehutarjoilua tai mitään myyntiä.

➢ Numerolaput noudetaan ja palautetaan itsenäisesti sille osoitetusta paikasta.

➢ Palkinnot noudetaan itsenäisesti sille osoitetusta paikasta.

➢ Kaikkea ylimääräistä kokoontumista tulee välttää. Sen vuoksi tulokset ja muu informaatio löytyy vain Kyvohiihdon nettisivuilta osoitteesta www.kyvohiihto.com. Käytössä ei siis ole ilmoitustaulua.

➢ Lähtö rauhoitetaan vain kilpailijoiden käyttöön. Maalialueelta kilpailija poistuu mahdollisimman pikaisesti.

➢ Kilpailualueella vietetään vain välttämättömään verryttelyyn, latujen tutustumiseen ja kisasuoritukseen vaadittava aika. Tämän jälkeen kilpailupaikalta poistutaan välittömästi.

➢ Jos saat kilpailujen jälkeen koronaan sopivia oireita, toimi THL:n ohjeiden mukaisesti https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaistakoronaviruksesta-covid-19/oireet-ja-hoito-koronavirus

➢ Jos sinulla todetaan koronavirus viikon sisällä kilpailusta, pyydetään ilmoittamaan siitä kilpailujärjestäjälle osoitteeseen kyvohiihto@gmail.com

➢ Lataa koronavilkku